torstai 23. elokuuta 2012

Savulohitäyte voileipäkakkuun/ison voileipäkakun ohje

  • 3 pakettia paahtoleipää (voit myös korvata osan paahtoleivästä ruisleivällä)
  • kasvislientä jäähdytettynä (n.3 dl)
  • 500 g voimakkaan makuista Koskenlaskija-sulatejuustoa
  • 2 dl kermaa
  • 600 g raejuustoa
  • 900 g lämminsavustettua lohta
  • ruohosipulia
  • Dijon sinappia

Leikkaa leivistä reunat pois.
Valmista täyte:
Sulata pilkottu Koskenlaskija ja kerma mikrossa ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki ja lisää raejuusto, hienonnettu ruohosipuli, lohi pieninä paloina sekä hieman sinappia. Dijon sinappi on todella voimakasta, joten sitä kannattaa käyttää aika varovasti. Tarkista maku.

Laita paahtoleipäsiivuja tarjoilualustalle, kostuta jäähtyneellä kasvisliemellä ja levitä 1/3 täytteestä leipien päälle. Jatka samalla tavalla kaksi seuraavaa kerrosta. Sitten vielä kakun pintaan paahtoleipiä, kostutus, märkä voipaperi kakun päälle ja yön yli jääkaappiin vetäytymään.
Poista voipaperi :) ja tasoita kakun reunoja tarvittaessa hieman sahanteräveitsellä. Kakkua voi myös muotoilla kevyesti käsin painamalla jos pinta on epätasainen. Sekoita tuorejuuston tilkka kermaa ja kuorruta kakku. Koristele haluamallasi tavalla. 

Tämä ohje on isoa voileipäkakkua varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti